Kun en itse opeta, en tiedä miten miten opetussuunnitelma on käytännössä toteutune ammattikouluissa ja korkeakouluissa. Käytännössä osaamisperusteisuudessa on kyse siitä, että oikeasti osaa käytännössä, eikä vain teoriassa. Osaamisperustaisuus tarkoittaa sitä, että opiskelijan tulee saada osoittaa osaamista sellaisella tavalla, mikä hänelle itselleen sopii AC-istunnolla pohdittiin paljon sitä, miten opettajan rooli muuttuu enemmän ohjaavaksi, ja miten se tuo myös haasteita osaamisen näyttämiselle. Hyvää uudessa opetussuunnitelmassa on se, että ei enää arvioida yksittäisiä opintosuorituksia, vaan työelämän kannalta oleellista osaamista. Osaamisperustaisuus mahdollistaa myös hyvin yksilölliset opintopolut ja paikallista työelämää palvelevan koulutuksen. Haasteitakin riittää, kuten se että opettajan tulee tuntea jokainen opiskelija todella hyvin, osaamisperusteisuus myös vaatii opiskelijalta valtavasti vastuunottoa omasta oppimisesta ja osaamisesta, opettajalta uuden lainsäädännön tuntemista  ja varmasti myös lisää työtunteja.

Itse olen seurannut uuden opetussuunnitelman käyttöönottoa peruskoulun näkökulmasta, ja on ollut kyllä esillä ihan uudenlaisia ohjelmia. Uudessa opetussuunnitelmassa painotetaan esim. IT-ja media-taitoja ja monialaista oppimista. Tietotekniikan hyödyntäminen esimerkiksi on johtanut uudenlaisiin pulmiin, kuten siihen että oppilaat eivät lue riittävästi. Pohdin että ammatillisella puolella työelämälähtöisyyden ja ammatillisen osaamisen painottaminen voi pahimmillaan johtaa siihen, että ihan perusasiat ovat puutteellisia (kuten sähkötekniikassa teoria, kokki-opinnoissa mittasuhteet, aineiden tunteminen jne.)

Miten opetusta suunnitellaan?

Nyt kun palaa näihin vanhoihin asioihin, on ihanaa huomata miten opetusharjoittelussa on hyödyntänyt pedagogista osaamistaan :) Opetusharjoittelussa lähdin tietysti siitä, että luin Metropolian liiketalouden opetussuunnitelmaa. Kovin vahvasti en kuitenkaan tukeutunut siihen, vaan enemmänkin oppilaitoksen oppimistavoitteisiin ja visioihin, koska tarkoitus oli suunnitella opintojakso, joka soveltuu myös muiden alojen opiskelijoille.

Opetusjaksolle loin ihan selkeät osaamistavoitteet (neljä teemaa, jokaiselle erikseen), sen jälkeen arviointikriteerit. Opettava aihe minulla oli tiedossa, hahmottelin teemoja vielä osaamistavoitteiden mukaiseksi, pohdin minkälaisia opiskelijoita minulle tulee (ja miten pääsen tutuiksi kun kyseessä oli  verkko-opintojakso), minkälaisia oppimisympäristöjä käytän ja lopuksi, minkälaisia opetusmenetelmiä (mitä  materiaalia, minkälaisia tehtäviä, miten saisi aktivoitua, miten ottaisin huomioon erilaiset taustat ja erilaiset oppijat). Opetusta suunniteltaessa piti pohtia myös sellaisia asioita, kuten miten saisin opiskelijat pysymään aikataulussa, motivoitua eri teemoihin, ja miten saisin heille annettua kesken opintojakson elintärkeää palautetta. Myös selkeä  ohjeistus oli tärkeää.

Opetusharjoittelusta opin, että opetuksen suunnittelu on aika vievää, ja valmiiksi siinä ei vaan tule. Koko ajan matkan varrella tuntui siltä, että voisi tehdä asiat vielä paremmin ja etsiä lisää informaatiota. Osaamisen mittaaminen oli myös yllättävän hankalaa, kun kyseessä oli opintojakso, jossa heräteltiin pohtimaan omia vahvuuksia ja sitä miten niitä voisi kehittää, erilaisten tehtävien keksiminen osoittautui yllättävän hankalaksi. Parhaiten onnistui kirjoitelmien teettäminen, joiden lukeminen olikin melkoinen urakka.

Ydinainesanalyysi

Tulinpa tuossa opetusharjoittelussa vähän vahingossa käyttäneeksi ydinainesanalyysia, tosin tajusin sen vasta nyt jälkeen päin. Ydinainesanalyysissa määritellään "Must know"-tieto, joka on n. 80 % opetuksesta.  "Should know" taas on täydentävää tietoa, jota on 15 %, kun taas "Nice to know" on erityistietämystä, joka syventää aihealueen hallintaa. Omassa opetusharjoittelussa annoin opiskelijoille perusmateriaalin, joka oli ns, pakollista materiaalia (ydinaines). Jokaisen teeman loppuun lisäsin lisämateriaaleja syventämistä varten (Should know) ja laitoin vielä loppuun alan kirjallisuutta ("Nice to know).